AVOIMEN KONSERVATORION KURSSITARJONTA:

SOITTAMAAN TAI LAULAMAAN OPPIMINEN YKSITYISOHJAUKSESSA

Kaipaatko tukea ja ideoita kotiharjoitteluun?
Jäivätkö opintosi joskus kesken? Olisiko nyt aika tarttua soittimeen uudelleen?
Oletko jo saanut musiikkiopiston päättötodistuksen?

Lähtökohtana ovat aikuisen musiikinharrastajan omat tarpeet ja toiveet. Voit soittaa omaksi iloksesi tai suorittaa kursseja. Ohjausta annetaan eri soittimissa, muun muassa kitaran-, pianon-, harmonikan-, huilun-, viulun-, harpun- ja sellonsoitossa sekä laulussa.
Tiedustele oman instrumenttisi opetusta!

Halukkailla on myös mahdollisuus esiintymiseen Avoimen Konservatorion konsertissa, joka pidetään konservatorion kamarimusiikkisalissa.

Osallistuminen edellyttää omaa soitinta.

Opettajat
 Helsingin Konservatorion soiton-/laulunopettajia
Ajankohta syyslukukaudella opettajan kanssa
sovittujen aikojen mukaan
Paikka
 Helsingin Konservatorio, Ruoholahdentori 6

Kurssin laajuus
ja kurssimaksu 

       

Vaihtoehtoisesti
a) 4 x 30 min. 160 € = 4 kertaa 30 minuutin oppitunti
b) 4 x 45 min. 240 € = 4 kertaa 45 minuutin oppitunti
c) 8 x 30 min. 320 € = 8 kertaa 30 minuutin oppitunti
d) 8 x 45 min. 480 € = 8 kertaa 45 minuutin oppitunti

Oppituntien ajankohdat sovitaan henkilökohtaisesti opettajan kanssa.

Mahdollisuus myös lisätunteihin.

Lisätietoja
 toimistonhoitaja Seija Askolin, p. (09) 5860 5813
Ilmoittautuminen
 30.8. - 3.9.2010 internetissä (linkki avautuu 30.8.) tai puhelimitse (nro yllä)

Opiskelupaikkoja on rajoitettu määrä.

 

SÄESTYSTUNNIT

Kaipaatko säestäjää?
Oletko kyllästynyt musisoimaan yksin?
Onko sinulla ohjelmistoa, jota haluaisit soittaa / laulaa yhdessä pianistin kanssa?

Tarjoamme aikuisille musiikinharrastajille mahdollisuuden musisoida yhdessä pianistin kanssa. Tunneille voi tuoda haluamaansa ohjelmistoa. Säestysnuotit mukaan!

Pianistit Konservatorion pianonsoiton opettajia ja säestäjiä
Ajankohta
 syyslukukaudella, ajat sovitaan yhdessä pianistin kanssa
(samalla ilmoitetaan soitettavat teokset)
Paikka
 Helsingin Konservatorio, Ruoholahdentori 6
Kurssin laajuus
 

Vaihtoehtoisesti
a) 2 x 45 min. 120 €
b) 4 x 45 min. 240 €

Mahdollisuus myös lisätunteihin.

Lisätietoja
 toimistonhoitaja Seija Askolin, p. (09) 5860 5813
Ilmoittautuminen
 30.8. - 3.9.2010 internetissä (linkki avauttu 30.8.) tai puhelimitse  (nro yllä)

 

AVOIN OOPPERALUOKKA

Haluatko laulaa oopperaa?
Haluaisitko päästä kokeilemaan laulamista näyttämöllä?
Onko sinulla kokemusta yhtye- tai kuorolaulusta?

Avoin oopperaluokka antaa tilaisuuden työskennellä oopperakirjallisuuden parissa yhdessä pianistin ja toisten ryhmän jäsenten kanssa.

Syyskaudella toteutetaan ooppera-aiheinen konsertti ja kevätkaudella pyritään toteuttamaan ohjattu esitys, jossa laulajat saavat kokemusta roolipuvuissa ja maskeissa esiintymisestä. Ohjatun esityksen toetuminen riippuu konservatorion konserttisalin varaustilanteesta.
Avoimen oopperaluokan laulajat pääsevät mahdollisuuksien mukaan osallistumaan Helsingin Konservatorion tuottamiin oopperaproduktioihin.

Haluamme varmistaa, että saamme oopperaluokalle mahdollisimman yhtenäisen opiskelijaryhmän. Sen vuoksi pyydämme hakijoita valmistautumaan pienellä laulunäytteellä (koelaulu), mielellään ooppera-aarialla. Laulunäytteessä on pianisti.

Tervetuloa laulamaan oopperaa yhdessä!

           
Paikka
 Helsingin Konservatorio, Ruoholahdentori 6, luokka r130
Ryhmän koko
 6-10
Kesto 12 x 90 min
Hinta 

n. 240,-/lukukausi HUOM! hinta riippuu osallistujien määrästä

Koelaulu ma 30.8. klo 17 - 19, luokka 130
NUOTIT MUKAAN! 
Ilmoittautuminen
koelauluun
 sähköpostitse seija.askolin(at)konservatorio.fi
VIIMEISTÄÄN 27.8.  (nimi, puhelinnro, esitettävät koelaulut)
Opetuksen alkaminen 

opetus alkaa ma 6.9. klo 17.00

Tiedustelut p. (09) 5860 5813
seija.askolin(at)konservatorio.fi


YHDESSÄ SOITTAMINEN (myös vanha musiikki)

Kaipaatko soittokaveria?
Viehättääkö vanha musiikki?
Kiinnostaako kamarimusiikki?

Avoin Konservatorio tarjoaa aikuisille musiikinharrastajille mahdollisuuden yhdessä soittamiseen. 
Ensimmäiseen tapaamiseen (la 11.9. klo 11.00) osallistuminen ei velvoita sinua mihinkään, mutta tapaamiseen tulee kuitenkin ilmoittautua viimeistään pe 10.9.2010 sähköpostitse: seija.askolin(at)konservatorio.fi.

Mikäli sopivat soittokaverit löytyvät ja haluatte yhtyeenä osallistua opetukseen, tarjoamme teille ammattitaitoista ohjausta sekä esiintymismahdollisuuden. Ohjauksen ajankohdat sovitaan kunkin kokoonpanon kanssa erikseen.

Opettajat   Helsingin Konservatorion opettajia
1. tapaaminen 
la 11.9.2010 klo 11.00 konservatorio, luokka 130
Ilmoittaudu viim. 10.9. seija.askolin(at)konservatorio.fi
Ajankohta
 Ohjausajat sovitaan jokaisen kokoonpanon kanssa erikseen.
Paikka
 Helsingin Konservatorio, Ruoholahdentori 6
Kurssin laajuus ja hinta 
 6 x 60 min. (alkutapaamisen lisäksi)
160 €/henkilö
Ryhmien koko                3-5  henkilöä
Lisätietoja
 toimistonhoitaja Seija Askolin, p. (09) 5860 5813
Ilmoittautuminen
 jatkuva (erilaisia ryhmiä voidaan perustaa lukukauden aikana) p. (09) 5860 5813 klo 9.00 - 16.00

 

VAPAAN SÄESTYKSEN ALKEET

Takkuileeko yhteislaulun säestäminen perhejuhlissa?
Tarvitsetko työssäsi laulujen ja liikunnan säestämisen taitoja?
Haluatko oppia improvisoimaan ja soittamaan korvakuulolta?
 
Vapaan säestyksen alkeiskurssilla opetellaan kunkin osallistujan yksilöllisten lähtökohtien ja tarpeiden mukaan sointumerkeistä säestämisen alkeita, korvakuulolta soittamista sekä improvisointia. Kurssi sopii myös täydennyskoulutukseksi lasten kanssa työskenteleville (mm. päiväkotien ohjaajat) ja pianonsoitonopettajille.

Ohjaaja
 Juhana Lindström
Opetusajat ajat sovitaan opettajan kanssa

opetus järjestetään viikosta 3 alkaen

Paikka
 Helsingin Konservatorio, Ruoholahdentori 6

Kurssin laajuus
ja kurssimaksu 

 8 x 30 min.
320 € / hlö
Ryhmän koko yksilöopetusta
Lisätietoja
 toimistonhoitaja Seija Askolin, p. (09) 5860 5813
Ilmoittautuminen
 30.8. - 3.9.2010 internetissä, linkki avautuu 30.8
     
             
 

VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Piilometsän säveliä  - varhaisiän musiikkikasvatuskoulutus

Koulutus on suunnattu kaikille lasten parissa toimiville ja varhaisiän musiikkikasvatuksesta kiinnostuneille (esim. päiväkodeissa ja -kerhoissa sekä perhepäivähoidossa työskenteleville ja alalla opiskeleville).

Koulutuksessa perehdytään varhaisiän musiikkikasvatuksen perusteisiin, opitaan uusia musiikkileikkejä, käydään läpi monipuolisia musiikillisia työtapoja ja saadaan uusia ideoita musiikin elämykselliseen käyttöön alle kouluikäisten parissa.

HUOM!. Koulutus toteutetaan vain, jos riittävä määrä osallistujia ilmoittautuu.

Ohjaajat

         Musiikin lehtori Sari Kallioranta ja
musiikkipedagogi Fiona Tharmaratnam
Aika pe 22.10.2010    klo 9.00 - 13.00

Paikka

 Helsingin Konservatorion kamarimusiikkisali

Tavoitteet

 Antaa valmiuksia monipuolisten musiikkituokioiden toteuttamiseen lasten eri ikätasot huomioon ottaen

Sisältö

 Perehdytään varhaisiän musiikkikasvatuksen perusteisiin, opitaan uusia musiikkileikkejä, käydään läpi monipuolisia musiikillisia työtapoja sekä saadaan ideoita musiikin elämykselliseen käyttöön alle kouluikäisten parissa         
Hinta 80 € sisältäen koulutuksen, luentomateriaalin ja Piilometsän säveliä -cd:n
Tiedustelut
ja ilmoittautuminen
 Seija Askolin, seija.askolin(at)konservatorio.fi, puh. (09) 5860 5813
Yhteistyössä Musiikki- ja kulttuurikeskus VERSO ry:n kanssa